Terassi. Lähes maagisia mittasuhteita saanut voima- ja turvasana, jota talvella ei oikein uskalla edes ääneen lausua ja kesähelteillä ei voi olla toistelematta. Terassilla vietetään monesti ne kesän ja koko lumettoman ajan mukavimmat hetket – terassilla oleilu menee lomailusta ihan jo arkenakin. Siksi sen suunnitteluun kannattaa panostaa.
Terasseja on neljänlaisia
Terassin suunnittelussa vaihtoehtoja on monia ja mahdollisuudet ovat avoinna. Yleensä kuitenkin tarkoituksena on maksimoida terassilla vietettävä aika, joten usein jo suunnitteluvaiheessa tulee esille terassin kattaminen.
Karkeasti rajattuna terasseja on neljänlaisia. Voidaan lähteä tekemään kokonaan umpinaista lasitettua lisähuonetyyppistä ratkaisua, kattaa terassi esimerkiksi valokatteella, suojata terassia tarpeen mukaan markiisilla tai sitten jättää terassi kokonaan kattamatta. Jokaisella näistä ratkaisuista on omat hyvät ja huonot puolensa, jotka kannattaa tiedostaa jo terassia suunniteltaessa. Jos esimerkiksi kattamista aletaan tekemään jälkikäteen, tulee se lähes poikkeuksetta kalliimmaksi verrattuna kerralla valmiiksi tehtyyn vaihtoehtoon.
Täyslasitettu terassi
Nykyään moni haaveilee täysin lasitetusta terassista, jossa katto on kiinteä (esim. lasia tai muovia) ja seinät lasitettu. Ei ole mikään ihme, että tällaiset terassit ovat kysyttyjä, tuleehan tällaisesta täyslasitetusta terassista miltei ympärivuotinen lisähuone, jossa voidaan huonekaluja säilyttää suojassa kesät talvet.
Näiden täyslasitettujen terassien ydinongelma tulee esille silmiinpistävän kirkkaasti tällaisina aurinkoisina ja jopa kuumina kesäpäivinä, jollainen tätäkin kirjoittaessani on käynnissä. Kun aurinko paahtaa ja valoa riittää (ja Suomessahan muuten valoa riittää, lue lisää aiemmasta kirjoituksestamme täältä), muodostuu lasitetusta terassista hyvin helposti tuskallisen kuuma pätsi, jossa kukaan ei enää kovin mielellään kesäpäiviä vietä. Olemme kuullut kokemuksia jopa yli 50-asteisista lasitetuista terasseista ja parvekkeista.
Aurinkosuojauksen avulla lasitetun lisähuoneen muuttuminen tunkkaisen kuumaksi kakkossaunaksi pystytään estämään tehokkaasti. Aurinkosuojauksen tarve tulee kuitenkin useimmiten yllätyksenä ja sitä myöten koko budjetti saatetaan käyttää terassin rakenteisiin ja lasitukseen. Käytännössä täyslasitettua terassia suunniteltaessa olisikin syytä budjetoida karkeasti arvioituna 20–30 %:a kokonaiskustannusten päälle aurinkosuojauksen kustannuksiksi.
Jos vaikkapa mietitään 15 000 €:n hintaista terassia, niin toimivan aurinkosuojauksen toteuttaminen tulee siihen maksamaa n. 3 000–5 000 €. Jos tällainen summa tuosta vain heitetään jollekin maksettavaksi, niin eihän se tietenkään kivalta tunnu, mutta kun asiaa lähestytään kokonaisvaltaisemmin ja suhteutetaan aurinkosuojauksen kustannuksia kokonaiskustannuksiin, niin lopulta summa ei niin kovin suuri olekaan. Juuri tästä syystä aurinkosuojaus tuleekin ehdottomasti pitää mielessä heti terassiprojektin alkuvaiheessa, kun lasitettua terassia aletaan suunnittelemaan, jotta kokonaiskustannukset pystytään arvioimaan oikein ja jotta terassista tulee varmasti sellainen kuin pitääkin.
Ja lisäksi täyslasitetun parvekkeen vaihtoehtona voi miettiä sellaista ratkaisua, jossa vähintään jokin lasiseinistä on tehty vertikaalimarkiisien tai koteloitujen kaihtimien avulla.
Katettu terassi
Katetulla terassilla tarkoitetaan sellaista terassia, jossa on lasitetun terassin tapaan kyllä kate, mutta sivu(t) on jätetty avoimiksi. Avonaisten sivujen myötä tällaisella terassilla ilma vaihtuu täyslasitettua terassia paremmin eikä samanlaista pätsiefektiä pääse syntymään. Katteen sivuilta voi kuitenkin auringonpaiste päästä iskemään silmille sen verran voimakkaasti, ettei katteen alla olo ole enää kovin miellyttävää oleilla. Toisaalta, koska katteena käytetään monesti valokatetta, voi myös katon kautta tulla auringonvaloa häiritsevän paljon terassille. Nämä ikävämmät puolet tulevat yleensä yllätyksenä käyttäjälle ja siten niihin joudutaan reagoimaan jälkijunassa.
Näihinkin haasteisiin löytyy kuitenkin toimivat ratkaisut aurinkosuojauksesta. Katetun terassin sivuille on mahdollista asentaa Zipline Screen-kaihdin, jonka vetoketjumekanismin avulla aurinko, tuuli, tai hyttyset eivät pääse häiritsemään terassille. Zipline Screen voidaan asentaa esimerkiksi pystytukien väliin. Ja jos katon läpi tunkeutuva valo aiheuttaa päänvaivaa, voidaan myös katon aurinkosuojaus toteuttaa markiisilla.
Miksi valita katetun terassin sijaan terassimarkiisi? Lue vastaus aiemmasta kirjoituksestamme täältä.
Markiisilla katettu terassi
Markiisin avulla terassi voidaan kattaa tarpeen mukaan. Laadukas terassimarkiisi on tyylikäs, monikäyttöinen ja pitkäikäinen ratkaisu terassin kattamiseen. Se suojaa paahtavalla helteellä liialta auringolta, pitää sateella terassin kuivana ja on tarpeen vaatiessa vedettävissä kokonaan pois edestä. Markiisi tuo siis monipuolisuutta terassin kattamiseen, kun terassia voidaan nopeasti muokata kulloiseen sää- ja mielentilaan sopivaksi. Automatiikalla tai kaukosäätimellä ohjattavan moottorin avulla markiisin rullaaminen kiinni tai auki on vieläpä todella vaivatonta.
Terassimarkiisin hyödyntämisessä terassialan muoto on kuitenkin erittäin merkittävässä roolissa. Jotta terassimarkiisista saadaan paras hyöty irti, tulee terassialan olla leveydeltään suurempi kuin syvyydeltään. Tämän takia terassimarkiisin mitat ja ominaisuudet kannattaa ottaa huomioon jo terassia suunniteltaessa.
Lue lisää terassimarkiisin ominaisuuksista aiemmista blogikirjoituksistamme:
» Miksi valita moottoroitu terassimarkiisi?
» Terassimarkiisi on loistava sadesuoja terassille
» Terassimarkiisin pesu ja puhtaanapito
Kattamaton terassi
Yhtenä vaihtoehtona on myös täysin kattamaton terassi eli käytännössä patio. Tällainen ratkaisu on tietenkin kattamista edullisempi vaihtoehto, mutta miinuspuolena avonaisella ja kattamattomalla terassilla ollaan koko ajan sään armoilla. Sadekelin sattuessa esimerkiksi mukavat istuskelut saattavat jäädä kokonaan väliin ja lisäksi avonaisella terassilla pitää valvoa, ettei yllättävä sadekuuro pääse pilaamaan terassille vietyjä kalusteita.
Mutta kuten sanottua, tällaisellekin ratkaisulle on varmasti oma aikansa ja paikkansa. Jos kuitenkin säiden armoilla oleminen alkaa kyllästyttää, kannattaa terassin kattamisen pohtiminen aloittaa terassimarkiiseista. Markiisin avulla kattamattomalle terassille saadaan helposti suojaa aurinkoa ja sadetta vastaan.
Terassin suunnittelussa huomioitavaa
Terassin suunnittelussa perusajatus on, että terassilla tulee olla tarpeeksi suojaa aurinkoa, sadetta ja tuulta vastaan. Käytännössä siis valoa ja varjoa pitäisi olla tarjolla sopivassa suhteessa. Näiden suojausten toteuttamiseen on sitten olemassa erilaisia vaihtoehtoja, ja totta puhuen paras ratkaisu on yleensä yhdistellä erilaisia menetelmiä. Jos kaikki asiat yritetään tehdä vaikkapa lasituksen avulla, niin silloin lopputulos ei yleensä ole paras mahdollinen. Sen sijaan, kun lasituksen kiistattomia etuja täydennetään markiisin tai kaihtimen tarjoamilla mahdollisuuksilla, niin lopputulos alkaakin olla jo paljon kokonaisvaltaisempi ja moneen tilanteeseen mukautuva.
Loppujen lopuksi paras terassi on kuitenkin aina sellainen, joka sopii parhaiten käyttäjilleen. Jos omakotitalon omistaja haluaa takapihalleen nimenomaan kattamattoman terassin, niin sitten on syytä valita sellainen terassi. Kannattaa kuitenkin tässäkin tapauksessa tarkkaan pohtia ennen terassiprojektin aloittamista sen todennäköisyyttä, että terassi joskus halutaankin vaikkapa kattaa. Vaikka terassia ei heti katettaisikaan, niin terassin mitoituksen tekeminen mahdollista terassimarkiisia silmällä pitäen pitää monet ovet avoinna jatkoa ajatellen. Vaikka juuri sillä hetkellä aurinkoiset kesäkelit tuntuisivatkin olevan pelkkä kangastus horisontissa, niin kyllä se aurinko joku päivä paistaa terassillekin – se on aivan varma.