Rullaverhon motorisointi

Mitä rullaverhon motorisointi sinusta kuulostaa? Kenties saavuttamattomissa olevalta luksukselta tai joltain scifi-elokuvan tulevaisuuden visiolta? Totuus nimittäin on, että rullaverhon motorisointi on täysin arkipäivää jo nykyään ja tässä blogiartikkelissa kerromme mistä rullaverhon motorisoinnissa on kysymys.

Tervetuloa tulevaisuuteen, rullaverhossasi on moottori

Rullaverhon motorisointi saattaa kuulostaa asialta, joka ei oikeastaan koske tavallista tallaajaa, vaan on ainoastaan harvojen ja valittujen saatavilla. Tosiasia on kuitenkin toinen. Moottoroitu rullaverho on jo nyt arkipäivää hyvin monessa suomalaisessa kodissa. Teknologian kehitystä vastaan voi toki pyristellä, mutta jatkossa vielä useammankin kodin rullaverhoista löytyy moottori. Ja se on vain ja ainoastaan hyvä asia, sillä moottoroitu rullaverho helpottaa ihmisten elämää ja on sen vuoksi aidosti tarpeellinen.

Olemme aiemmin kirjoittaneet blogissamme, kuinka kodeista tulee koko ajan älykkäämpiä ja älykkäämpiä. Rullaverhojen motorisointi on yksi, helposti otettava, askel matkalla kohti älykästä kotia.

Miksi rullaverho kannattaa moottoroida?

Rullaverhon moottoroinnin hyödyt ovat kiistattomat. Se tuo ensinnäkin huomattavaa käyttömukavuutta, kun verhot voidaan nostaa ja laskea yksinkertaisesti nappia painamalla, ilman että käy erikseen nykimässä tai veivaamassa kutakin verhoa. Samalla napin painalluksella voi vieläpä ohjata kätevästi useaa eri verhoa. Verhojen ohjaamiseen käytettävän kolmen napin kaukosäätimen käytön oppii hyvin nopeasti kuka tahansa. Ja jos moottoroitu rullaverho yhdistetään esimerkiksi kotiautomaatiojärjestelmään, voidaan verhojen nousemiset ja laskemiset automatisoida vaikkapa kellonajan tai auringonvalon määrän mukaan. Erityisesti vaikeasti saavutettaviin, esimerkiksi hyvin korkealla sijaitseviin ikkunoihin, rullaverhon motorisointi on täydellinen ratkaisu.

Toisekseen, moottorilla varustettu verho auttaa tekemään kodista esteettömän esimerkiksi ikäihmiselle tai liikuntarajoitteiselle. On aika lohdutonta ajatella, että tälläkin hetkellä joku saattaa kodissaan miettiä, että voi kunpa voisi ihastella kevätauringossa kylpevää maisemaa, mutta ei voi, kun rullaverho on alhaalla ja voimat eivät riitä sen nostamiseen. Moottoroinnin avulla verhojen käyttäminen onnistuu keneltä tahansa.

Kolmas tärkeä asia on turvallisuus. Moottoroidussa rullaverhossa ei ole mitään roikkuvia naruja tai muita ulkoisia mekanismeja, joihin esimerkiksi lapsi saattaisi takertua ja teloa itsensä.

Ja näiden lisäksi: onhan moottorilla toimiva rullaverho kerta kaikkiaan trendikäs ja tyylikäs ilmestys! Moottoroitu rullaverho vieläpä kestää aikaa helposti ainakin kymmenisen vuotta eikä sitä oikeastaan saa hajalle oikeastaan kuin tahallisella väärinkäytöllä. Me Apollo Kaihtimella vielä myönnämme kaikkiin moottoroituihin rullaverhoihimme viiden vuoden takuun, joten siinäkin mielessä moottoroituun rullaverhoon voi siirtyä ihan huoletta.

Kuinka moottorointi toteutetaan?

Rullaverhon moottori asennetaan tehtaalla valmiiksi, ja samalla ohjelmoidaan moottorin ylä- ja alarajat ohjelmoidaan. Moottori on hyvin pieni ja se mahtuu huomaamattomasti rullaverhon putken sisälle. Rullaverhon moottoreja on saatavilla paristokäyttöisinä, akkukäyttöisinä ja joko muuntajan kautta tai suoraan verkkovirtaan kytkettävinä. Apollo Kaihtimen rullaverhot motorisoidaan laadukkailla Somfy-moottoreilla.

Rullaverhon moottoroinnin hintaan vaikuttaa muun muassa verhon koko, mutta yleisesti ottaen voidaan arvioida, että motorisointi maksaa n. 100–300 € verholta.

Ennen rullaverhon hankkimista kannattaa aina ottaa huomioon, että millainen verho sopii parhaiten mihinkin huoneeseen. Huonekohtaisesti valituilla verhoilla pystytään erinomaisesti tukemaan kunkin huoneen omaa käyttötarkoitustaan. Lue aiheesta lisää aiemmasta blogiartikkelistamme täältä.

Jos haluat lisätietoa rullaverhon moottoroinnista tai tarvitset apua sopivan rullaverhon valintaan, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin!