Kaihtimet uuteen kotiin – asiakaskokemus @Villalume

Kaihtimet uuteen kotiin – asiakaskokemus @Villalume

Tutustuimme Apollokaihtimeen Omakoti-messuilla kun rakennusprojektimme oli vasta alkumetreillä. Meidän lähipiirissä oli hyviä käyttökokemuksia moottoroiduista kaihtimista, joten innokkaina lähetimme heti tarjouspyynnön tulevan talomme pohjapiirrosten ja leikkauskuvien kera sekä ikkunoita koskevien tietojen kanssa. 

Talon sähkösuunnitelmassa meillä otettiin kaihtimien sähköistys huomioon, koska rakennukseen oli suunniteltu korkeita tiloja, joihin käsikäyttöiset verhot eivät oikein olisi soveltuneet. Myös patterilla toimivien kaihtimien ylläpito olisi voinut olla haastavaa, kun oli tiedossa että ylimmäiset moottorit sijaitsisivat noin kuuden metrin korkeudessa.>

Saimme tarjouksen nopeasti, ja mikä teki meihin erityisen vaikutuksen oli se, että Apollon asiantuntija pystyi laskemaan ikkunoiden U- ja g-arvojen perusteella jäähdytystarpeen muutokset, eli miten rullaverhot vaikuttaisivat kodin jäähdytystarpeeseen. Ikkunan sisäpuoliset screen-kaihtimet vähentäisivät jäähdytystarvetta 15-25% ja ikkunan ulkopuoliset kaihtimet jopa 80-90%. Meidän kodin isot ikkunat avautuvat itään päin, joten olimme luottavaisia ettei valtavaa lämpökuormaa syntyisi ja siksi päädyimme ikkunan sisäpuolelle asennettaviin kaihtimiin. Tämä arvio osoittautui oikeaksi ja meidän valitsemat tuotteet ovat osoittautuneet käytännössä juuri niin hyviksi kuin olimme toivoneetkin.

Apollo screenkaihdin Villalume ulkoapäin
Apollokaihdin – motorisoidut screenkaihtimet ulkoapäin 

Kilpailutimme yhteensä kymmenen eri kaihdintoimittajaa ja päädyimme valitsemaan Apollokaihtimen yhteistyökumppaniksi. Sekä raksan aikana että jälkeenpäin olemme monta kertaa miettineet, kuinka hyvin meille kävi yhteistyökumppaneiden valinnassa. Kilpailutimme huolellisesti ja pyrimme huomioimaan hintojen ohella myös keskeisiä laatutekijöitä sekä suosimaan suomalaista. Esimerkiksi Apollokaihtimen kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa mittatilauksena ja materiaalit ovat erittäin laadukkaita ja skandinaavisissa olosuhteissa kestäviä. Näitä valintoja ei ole missään vaiheessa tarvinnut katua.

Taloprojektin edettyä kävimme Apollon showroomilla tutustumassa kangas- ja moottorimalleihin. Oli todella tärkeää nähdä omin silmin ja vertailla asiantuntevan myyjän kanssa eri kangasmallien läpikuultavuutta ja värisävyjä sekä eri tuotteiden mekanismeja. Valintojemme myötä tarjous täsmentyi ja samalla saimme sähköistysohjeen, eli tiedon siitä mitä toimenpiteitä työmaalla pitäisi olla tehtynä siinä vaiheessa kun Apollon asentajat saapuisivat paikalle. Kun työmaalla oltiin tasoitus- ja maalausvaiheessa, pyysimme Apollon edustajan vielä mittauskäynnille, jonka myötä kaihtimien tuotanto käynnistyi ja saatiin sovittua myös alustava asennusajankohta.

Kaihtimien asennus toteutui hieman ennen muuttopäivää, juuri silloin kun oli sovittukin. Halusimme kaihtimien asennuksen juuri tähän hetkeen, ettei uusiin kaihtimiin tarttuisi remonttipölyä. Se oli yksi viimeisistä asennustöistä mitä kodissamme tehtiin ja kaksi skarppia asentajaa hoiti homman yhdessä päivässä. Työhön kuului myös kaukosäätimien ohjelmointi sekä käyttöopastus. Sen jälkeen sähköasentaja vielä viimeisteli työn verkkovirralla toimivien kaihtimien osalta liittäen ne sähköverkkoon.

Kodin korkeiden tilojen kaihtimiin meillä on käytössä 16-kanavainen kaukosäädin. Sillä voi liikuttaa joko kaikkia verhoja, yhtä verhoa tai osaa verhoista haluamaansa asentoon. TV-huoneen pimentävään verhoon sekä aikuisten makuhuoneen akkukäyttöisiin pimennysverhoihin on puolestaan omat kaukosäätimet.

Kodissamme on yhteensä kahdeksan verkkovirralla toimivaa kaihdinta sekä kaksi akuilla toimivaa pimennysverhoa ja kaksi manuaalikäyttöistä pimennysverhoa. Jossain vaiheessa tulemme varmasti vaihtamaan käsikäyttöisten verhojen mekanismit akkukäyttöisiin, moottorin pystyy nimittäin asentamaan niihin itsekin.

Parin vuoden asumisen ja käyttökokemuksen myötä voimme koko sydämestä todeta, että moottoroidut kaihtimet on aivan huippuhyvä investointi, joka tekee arjesta helpompaa ja auttaa meitä viihtymään kotona paremmin. Suosittelemme sitä kaikille, joilla on omakotitalon rakennuttaminen haaveena tai suunnitteilla, ja toki näitä pystyy asentamaan myös jo asuttuihin koteihin.

Elisa ja Markku

Screen -rullaverhot >>

Käytännön esimerkkejä auringonsuojaukseen >>

Apollo screenkaihdin Villalume
Apollokaihdin – motorisoidut screenkaihtimet